Eräänä syystalvisena päivänä, kun ulkona oli pimeää ja hyytävä tuuli oli heittänyt jäisiä sadepisaroita kasvoilleni, kaipasin kipeästi valoa ja lämpöä. Takkaan tuli ja kynttilöihin liekki heti sisälle tultua, kuppi teetä ja lämmin viltti vielä ympärille. Kuinka ollakaan, siinä takan leimutusta katsellessani huomasin ajatusteni vaeltavan jouluisiin tunnelmiin. Muistoja nousi mieleen, ja aloin suunnitella joulukalenterin tekoa tänä vuonna vähän pidemmän kaavan mukaan. Olenhan toki tänäkin vuonna jo väsännyt useita teekalentereita (yhden itsellenikin) ja koonnut pari askartelukalenteriakin, joiden luukuista löytyy ystäville materiaalia tuunailuihin, mutta tämä kalenteri on siis sellainen, jota teen vasta joulukuussa joka päivä. Ja tällä kertaa se tulee tänne blogisivuilleni. Minulla on tekemisen ilo ja sinulla mahdollisuus ”avata joka päivä uusi luukku”. Ylläreitä on siis tiedossa – en nimittäin itsekään vielä tiedä, mitä kaikkea lopulta tänne laitan.

Kalenteria odotellessa voit nyt vaikka aluksi kurkistaa, miten tehdä nopea ja kiva teekalenteri. Vielä sen ehtii tehdä ja jos haluaa, voihan tällaisen antaa vaikka joululahjaksikin. Eli linkistä löytyy minun ehta ensimmäinen youtubeaskarteluohjevideoni (oi näitä suomenkielen yhdyssanoja!). Kuvaamisessa näkyy aloittelijan ongelma; vaikeus hahmottaa kuvausaluetta ja pitää kädet siinä. Sori!

Ensimmäinen

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä ja kalenteriluukussa on koko jouluevankeliumi pähkinänkuor… eikun tulitikkuaskissa. Tikkuaskia on tuunattu ja Sanaa on saatu esille uudella tapaa. Kun Bible Journaling -juttu saa näin jopa kolmiulotteisen muodon, tällaista innokasta askartelijaa se kyllä hykerryttää.

Jonain iltana, kun uni ei ollut tullakseen suunnittelin etukäteen mielessäni, miten tämän jouluisen tikkuaskin toteutan. Täytyy tunnustaa, että ihan kaikki hienot visiot eivät olleet edes mahdollisia toteuttaa, joten enkelikuoron sijaan hyräilen sitten tässä rustiikkisessa videossa käheällä äänelläni yhtä lempijoululauluani. Tunnistatko sen?

Toinen luukusta aukeava asia, josta tykkään, on evankeliumiteksti itsessään; se on vanhaa fraktuuraa, jota harva osaa enää nykyään lukea – ainakaan sujuvasti. Ensimmäinen Raamattuni oli lahja isoisältäni ja se oli Biblia (ihan tavallisella fontilla kylläkin). Perheraamattumme kirjahyllyssä oli myös vanha Biblia ja se puolestaan oli juuri näitä hienoja vanhoja kirjaimia täynnä. Kaunis kirja kiehtoi minua jo pikkutyttönä ja opin itsekseni lukemaan tekstiä. Kalligrafiaharrastukseni alkoi myös juuri tämäntyyppisten kirjainten opettelulla.

Tämän ensimmäisen luukun myötä haluan muistuttaa meitä siitä, mistä joulunodotuksessa on kyse, ettei käy kaiken joulutohinan keskellä niin kuin tutussa joululaulussa sanotaan; ”laps hankeen hukkuu, unhoittuu”. Muistetaan siis, että vietämme joulua Vapahtajan syntymäjuhlana.

Siunattua adventinaikaa sinulle!

PS: Minulta saa pyydettäessä printattavaksi tekstimateriaalin tähän jouluaskarteluun. Laita viestiä, jos haluat sen. =)

Toinen luukku

Olipa kerran, kauan kauan sitten kaukana kaukana vuorten takana satujen maa… Oletko sinä saanut elää sellaisen ylellisen lapsuuden, että sinulle on kerrottu tai luettu satuja ja tarinoita? Oletko saanut lentää mielikuvituksen siivin siihen ihmemaahan, jossa on prinsessoja ja kääpiöitä, häijyjä noitia ja piparkakkutaloja? Ja aivan kaikki mahdollista. =)

Minun isäni oli näyttelijä ja niiden satujen lisäksi, joita minulle ja pikkuveljilleni luettiin ja kerrottiin, monet saduista heräsivät eloon silmieni edessä näyttämöllä. Muistan aivan tarkkaan, miten lapsellisen närkästynyt olin, kun Lahden kaupunginteatterissa esitettiin Tuhkimoa ja kenkää käytiin sovittamassa myös katsomon puolella pikku yleisölle. Isäni tietysti huolehti, että minäkin pääsin sovittamaan kenkää – ja kuinka ollakaan – se oli minulle sopiva. Olin jo silloin jättijalkainen. Minun logiikkani mukaan olisi tietenkin pitänyt toimia niin, että olisin saanut esittää Tuhkimon roolin loppuun, koska kenkä kerran sopi. Ihan varmaan olisin osannut, eikö niin! Se nauratti näyttelijöitä, kun pukuhuoneessa sitä ääneen ihmettelin, kun odotin isää, joka pesi maskeja pois kasvoiltaan. Kaikenkaikkiaan kahdeksan lastenlasta kuunteli myöhemmin Ukin tarinoita yhä uudelleen ja uudelleen silmät pyöreinä. Ja hän kertoikin ne mukaansatempaavasti. Näen hänet vielä elävänä mielessäni, kun nyt vietämme ensimmäistä joulua ilman häntä.

Tässä eräs hänen saduistaan, niin kuin sen muistan – tai ainakin vähän sinnepäin. =)

Kolmas luukku

Askartelumaailman rikkaus on nykyään aivan uskomaton! Se suorastaan hengästyttää!

Omaan lapsuuteen ja nuoruuteen kuului parhaimmillaan silkkipaperia ja kreppipaperia, vaikeasti käsiteltäviä metalllinhohtoisia papereita ja hileitä. Tussit ja puuvärit, vesivärinapit ja turhan laadutonta paperia. Mamman laatikoista sain kaivella kankaanpaloja ja lankoja, nauhoja, nappeja ja helmiä – ja tietenkin käytössä oli voipaperi, vessapaperirullat, munakennot sun muut. Luonnonmateriaaleja unohtamatta.

Viime vuosien uusi tuttavuus on tullut kuvioihin kalenteriharrastuksen myötä; riisipaperista tehdyt washi-teipit. En olisi osannut unelmoidakaan tällaisesta teipistä, jolla kuvittaa ja koristella kalenterin sivuja ja paljon muutakin, tehdä skräppäilyjä ja nykyistä Mixed mediaa (jossa eri tekniikoita yhdistellään ja kerrostetaan). Valikoima washiteipeissä on loputon ja hintahaitari suuri. Ongelmaksi tuleekin, miten rajoittaa innostustaan kohtuullisiin mittoihin? Harrastajien keskuudessa on jossain vaiheessa syntynyt washi-teippien vaihtosysteemi, jossa kootaan esim. pelikortille muutamia eri teippejä 50 cm pätkissä ja näin voi sitten saada ”maistiaisia”, eikä tarvitse itse ostaa kaikkia rullakaupalla.

Joku näppärä on keksinyt washiteipillekin korvikkeen, joka syntyy kotoa löytyvistä materiaaleista. Minä tietenkin mietin, miksei tätä ole keksitty jo aikapäiviä sitten? Varsinkin, kun itse tehtynä saa juuri sellaista teippiä kuin haluaa. Kurkkaapa siis videolta, miten voit itse tehdä ”washiteippiä”.

Neljäs luukku

Kun olin nuorena opiskelijana mennyt naimisiin ja muuttanut pois kotoa, koin ensimmäistä kertaa jouluahdistusta. Ihmettelin miksi kaikki on niin vaikeaa eikä mene mieleni mukaan. Mistä tulee hirveä kiire – ja miksi minun joulutunnelmani on ihan hukassa? Minun ongelmani oli se, että vanhempani olivat liiankin toimeliaita ja joulu tuli meille joka vuosi ”kuin itsestään”. Joulu ei kuitenkaan tule tyhjästä, vaan siinä on jos jonkinlaista valmistelua. Nauttiakseen joulutunnelmasta onkin opittava priorisoimaan asioita ja tykkäämään itse tekemisestä. Hassusti seuraavan sukupolven kanssa voi sitten käydä niin, että tykätäänkin valmisteluista enemmän kuin itse juhlasta. Tyttäreni kohdalla on käynyt juuri näin.

Väsymistä ja ahdistusta voi vuoden loppumetreillä tulla muistakin asioista. Joulunaluskiireet näännyttävät, terveystilanne saattaa rajoittaa jaksamista, tai tulee pahaa mieltä siitä, että on rajalliset taloudelliset mahdollisuudet järjestellä joulua. Josta voi sitten taas puolestaan syntyä kateutta ja katkeruutta. Toisten ihmisten odotuksetkin kuormittavat ja saattaa jopa olla, että ihmissuhdekriisit pilaavat koko joulun. Ellei korona sitten eristä kaikkia yksinäiseen jouluttomuuteen…

Vaikkei mitään tällaisia joulunajan uhkakuvia olisikaan ilmassa, ei silti ole pahaksi pysähtyä hetkeksi ja hengähtää – vaikka ihan joka päivä sen yhden teekupillisen verran. Kun kuuntelet rentoutusäänitteen, voit varata itsellesi kupin kuumaa tuoksumaan ja kynttilän palamaan tämän hetken ajaksi. Tervetuloa terapeutin seuraan. =)

Viides luukku

Piparintuoksuista joulua tietenkin, ja kuinkas muuten kuin mummin reseptillä. Eikä mikään elämän myöhempi pipari voi milloinkaan voittaa lapsuuden reseptillä tehtyjen piparien ihanaa makua, tuntua ja tuoksua. Sillä nämä piparit maustuvat aina myös rakkailla lapsuuden muistoilla. Näen vieläkin silmissäni leipomistouhussa olevan isäni kaivamassa kaikkein isoimmalla lusikallamme seuraavaa kaulittavaa piparitaikinan kokkaretta isosta kattilasta, joka laitettiin heti taas takaisin kylmiöön odottamaan. Vanha puinen kaulin pyöri isän taitavissa käsissä ja läkkipeltisillä vanhoilla piparimuoteilla otettiin kaulitusta levystä tarkasti sommitellen pipareita ja siirrettiin ne suoraan mustille pelleille tai odottamaan jauhotetuille apupöydille. Pienet kaksosveljeni olivat tietenkin myös pöydän ääressä innoissaan leipureina oman taikinapalansa ja piparimuottinsa kanssa. Heillä oli hassut kaulaliinat sidottuina päähän ”kokkihatuiksi”. Äiti oli jo edellisenä päivänä kiehauttanut kuuman, tuoksuvan maustesekoituksen, jota olimme saaneet nuuhkia kauempaa ja isä sitten sekoittanut jauhot taikinaan, joka oli laitettu jähmettymään yön yli kylmiöön. Piparishow oli aina tarkkaa puuhaa, ettei yksikään pellillinen vaan päässyt kärähtämään mustaksi. Ja pipareita tehtiin meillä PALJON! Kaikkein isoin vihertävä Karhulan lasinen keittiötölkki oli täpötäynnä pipareita; oli ukkoa, akkaa ja possua, sydäntä ja ihan tavallisen piparikukkasen mallista tietenkin. Ja kylmiössä lisää jemmassa.

Äitini taikinaresepti on peräisin Porin suomalaisen yhteislyseon oppikoulun kotitaloustunneilta vuodelta 1957. Resepti on tietenkin alkujaan vanhempaa perua, mutta talousopettaja Sakki ei ollut tullut kertoneeksi oppilailleen sen enempää alkuperästä. Kun juttelimme äidin kouluajoista, hänelle tuli mieleen, miten vispipuuron kanssa oli taloustunnilla käynyt. Puuro vispattiin käsin ja oppilaat olivat menneet ulos lumihankeen vispaamaan puuroa. Sitä oli vispattu niin innolla, että lähipuukin oli lopulta puurossa ja oppitunnin jälkeen oppilailla olikin sitten vuorossa puun pesu.

Tässä nyt sitten teille tämä resepti kokeiltavaksi:

Mummin joulupiparit

Ainekset:

300 g voita tai margariinia

3 dl sokeria

3 dl siirappia

3 tl kanelia

2 tl neilikkaa

2 tl inkivääriä

3 kananmunaa

1,5 l vehnäjauhoja

2 tl soodaa 0,5 tl suolaa

Valmistaminen:

Kiehautetaan voi, sokeri, siirappi ja mausteet.

Jäähtyneeseen keitokseen lisätään kananmunat. Ei vaahdoteta.

Lisätään jauhot, joihin on lisätty sooda ja suola, sekoittamalla ne joukkoon. Taikinaa ei vaivata.

Annetaan taikinan levätä yön yli kylmässä.

Kaulitaan noin 3 mm levyksi, josta otetaan muotilla pipareita leivinpaperilla suojatulle uunipellille.

Paistetaan piparit kypsiksi 5-8 minuuttia 200-asteisessa uunissa.

Iloa leipomiseen!

Kuudes luukku

Joulukuun kuudes päivä vietämme Suomen itsenäisyyspäivää ja muistelemme maamme vaiheita. Maamme historia on kuitenkin paljon itsenäisyyttämme vanhempi ja on hyvä muistaa, miten suuri siunaus itsenäisyys on. Suurvallat ovat menneisyydessä käyttäneet maatamme taistelutantereena, on eletty sorron ja köyhyyden aikoja, on kärsitty nälänhätää. Ja suomalaisia, erityisesti lapsia, on viety orjiksi vieraille maille. Itse asiassa väkilukuun suhteutettuna jopa enemmän kuin Afrikasta. Muslimimaihin vietiin juuri lapsia, jotka oli helpompi saada unohtamaan kotimaansa..

Tämän päivän satu; Sakari Topeliuksen ”Koivu ja tähti” oli minusta lapsena sydäntäriipaiseva. Silloin näin mielessäni sadun lapsina sotalapsiksi Ruotsiin viedyt tätini ja kuvaus takaisin paluusta ei sitten mielestäni ollut ihan kohdillansa, palattiin väärästä suunnasta. Sittemmin olen lukenut lisää keskiajan orjakaupasta, jonka suunta oli juuri itäisille maille. Sakari Topeliuksella oli satua kirjoittaessaan tästä myös omakohtaista kokemusta, sillä hänen isänsä isoisä oli viety orjaksi ja hän oli karannut ja palannut.

Sadussa lasten kuolleet sisarukset ohjaavat heitä pikkulintujen hahmossa. Meille tutussa joululaulussa ”Varpunen jouluaamuna”, jossa myös lapsi saa linnun hahmon, Topelius sanoittaa suruaan vuoden vanhana pois nukkuneesta lapsestaan. Hän menetti neljä lapsistaan jo pieninä. Topeliuksella oli vahva usko Jumalaan ja taivastoivo toi mukanaan myös toivon rakkaiden jälleennäkemisestä.

Voit kuunnella Topeliuksen sadun minun lukemanani tästä linkistä:

Seitsemäs

Joskus ei päivä mene niin kuin sen suunnitteli ja pian se onkin ehtinyt jo iltaan asti…

Kun olin ensimmäisellä luokalla, esitimme luokan kanssa lyhyita kansansatuja, ja eräässä niistä minä olin kissa – ja joku toinen oppilas hiiri-raukka. Satu kertoi syyn siihen, miksi kissat jahtaavat hiiriä. Sillä minun esittämäni kissa oli tuonut laadukkaan, kauniin kankaan hiiri-räätälille ommeltavaksi. Siitä piti tulla takki. Kun kissa saapui takkia noutamaan, hiiri kertoi, että ei, ei siitä nyt tulekaan takkia. Kissa tiedusteli, että mitäs siitä sitten tulee? No housut, housut siitä tulee. Tee housut sitten, sanoi kissa. Viikon päästä kissa taas hiiren luokse ja kuulemaan, että ei, ei siitä nyt housuja tulekaan. Ja kissa taas kysymään, mitä siitä sitten tulee? No liivit, liivit siitä saadaan. Vieri viikko taas ja kissa kysymään, onkos liivit ommeltuna. No ei siitä liivejä tullutkaan, sanoi hiiri ja ojensi pikku pussukkaa. Tuluskukkaro siitä tuli! Kissakos siitä suuttui ja lähti hiirtä jahtaamaan. Ja niinhän kissa jahtaa hiirtä vieläkin.

Ja mitenkäs tämä tarina sitten liittyi minuun ja päivääni tänään? No, videohan siitä piti alun perin tulla ja itse asiassa tulikin – mutta ei siitä aiheesta, josta piti, ja toisestakaan aiheesta tehty video ei latautunut, ei. Liekö ollut hiiri hääräämässä, kun tekniikkaniin petti. No, sitten piti tulla laulu. Mutta ei tullut, ei, aina tuli joku virhe äänittäessä. Ja sitten tulikin jo muu kiire. Ja sitten tuli ilta.

Ja siksi tässä luukussa on runoja. Kuvia menneestä. Tietysti pari runoa kissasta, kun siitä nyt puhuttiin ja runo tunteista vuosien takaa. Nyt hyvää yötä…

Kahdeksas

Suomalainen koulu on ollut maailman huippua. Kuten myös suomalaisten luku- ja kirjoitustaito. Ja eri aikakausien kauniit käsialat, joita saamme joskus vanhoissa paperinrapisevissa kirjeissä ihailla. Jopa lukkarinkoulua tahi kiertokoulua tai vain muutaman luokan kansakoulua käyneet suomalaiset osasivat kirjoittaa ja monet niin kauniisti. Sydäntä riipaisee ajatus siitä, että käsialakirjoitus eli entinen kaunokirjoitus ollaan kokonaan poistamassa kouluopetuksesta. Eivät ole ilmeisesti ollenkaan perehtyneet siihen, että käsin kirjoittaminen kehittää aivoja ihan toisella tavalla kuin joku näppiksen näpyttely. Ihan tutkimustiedon pohjalta on todettu, että oppiminen on parempaa, kun tekee muistiinpanot käsin. Ja onhan nyt käsin kirjoitettu kirjekin paljon intiimimpi.

Ja siksipä tässä videossa muutama joulutervehdys malliksi – ja samalla hiljainen hetki käsialakirjoituksen muistolle. Jatketaan kirjoittamista – ja opetetaan itse lapsia ja lapsenlapsia kirjoittamaan ”oikeasti”.

PS. Olin kyllä tehnyt tästä videosta pidemmän ja puheliaamman version, mutta se nyt vaan ei eilen ottanut ollenkaan latautuakseen ja jumitti koko lataussysteemin. Siksi tämä pikakelaus…

Yhdeksäs

Joulukorttien aikaan minuun on monena vuonna iskenyt askarteluhulluus. Ja joka vuosi on pitänyt keksiä joku uusi juttu. Eräänä vuonna kortteja tuli tehtyä muutama sata, kun erehdyin lupaamaan silloiselle pomolleni, että voin tehdä joulukortit. Saksien varressa heiluivat silloin myös molemmat ala-aste-ikäiset lapsenikin, kun ei siitä meinannut muuten tulla valmista. Taisin saada jännetupintulehduksenkin käteeni. Tässä ohjeet tuon hurjaan massatuotantoon joutuneen kortin tekoon:

Vihreä kaksiosainen korttipohja taitettuna on materiaalina ja välineenä on sakset. Jos haluaa olla huolellinen tarvitaan myös viivotin ja lyijykynä. Kortin etuosa taitetaan pystysuunnassa ulospäin. Taitteen ylänurkasta vedetään lyijykynällä viiva alanurkkaan.

Periaatteessa voi merkitä piirtämällä myös leikkauslinjat, kunnes oppii tekemään ”vapaalla kädellä”. Oleellista kuusen käännettävien rakenteiden leikkaamisessa on, että sisempi leikkaus jää aina lyhyemmäksi niin, että ne loppuvat vaakasuorassa samaan linjaan. Tämä on teitelinja, josta kuusen osaston muodostava kolmio taittuu alaspäin, mun kaikki on leikattu ja kortin etuosa oikaistaan suoraksi.

Kortin etupuolelle muodostuu kuusi, jonka latvaan voi laittaa tähden. Kuusen ”kolmioiden määrää voi kokeilla oman käsialansa mukaan, niitä voi olla 5-8. Alin kolmio täytyy mahtua kääntymään alaspäin kortin päällä. Halutessaan voi korttiin laittaa erillisen sisäosan johon kirjoittaa. =)

Tässä vielä korttikavalkadia vuosien varrelta…

Kymmenes

Millaisen joulukoristeen voi tehdä, jos kotona on vain liimaa? Itse asiassa todella kauniin. Asiaa auttaa, jos löytyy muutama pyykkipoika, eikä kaikkia talous- tai vessapaperin hylsyjä ole ehditty heittää pois. Tosi askartelija ei siitäkään hätkähdä, vaan taitavasti hän nykäisee hylsyn täyden rullan sisältä. No, tunnustettakoon, että kokeilin sitä ja se ei enää onnistu niin hyvin kuin muinaisessa nuoruudessani. Silloin kotiväki oli minuun aikas ärtynyttä, kun vessapaperirulla ei pyörinytkään telineessä ilman hylsyä, vaan meni myttärälle. Ja kun sattumoisin olin ujuttanut hylsyt pois monestakin rullasta. En kyllä enää muista, mitä silloin askartelin.

Tässä videossa on ihan peruskukkasen teko-ohje. Jos haluat kruusailla vaikka hienon tähden, tekniikka on perustaltaan sama. Leikataan renkaita, liimataan niitä muotoiltuna toisiinsa kokonaisina tai palasina. Maalataan oman maun mukaan. Mallin voi vaikka ensin piirtää paperille. Iloa tekemiseen!

PS: Tähden suorittelen tekemään viisisakaraisena. Liitän tänne myöhemmin kuvan, kun saan jemmattua muutaman hylsyn sen tekemiseen…

Kahdestoista

Kuva George Dolgikh, Pixabay

JOULULAHJAT

Jouluna on mukava sekä antaa että saadalahjaksi jotain itse tehtyä ja käyttökelpoista. Mielellään se saisi myös olla jotain pois kuluvaa, ettei kotiin turhaan kerry kaikenlaista tarpeetonta tällaisena konmarituksen aikana. Siksipä ruokalahjat ovat aivan paikallaan. Menneinä vuosina olen itse leiponut piimä- ja perunalimppuja, pipareita kauniisti kruusattuna, vaihto-oppilasvuoteni peruja olevalla reseptillä suklaakeksejä (chocolate chip cookies), tyttären kanssa riisipiirakoita, suppispikkelsiä ja parilla eri reseptillä salaatinkastiketta.

Salaatinkastikkeessa on vielä se kiva puoli, että voi halutessaan lähteä fiilistelemään pullovalinnalla ja antaa sillä joulukattaukseen kauniin lisän. Etikettiä voi koristella ja antaa vaikka pullon mukana kauniisti kirjoitetun reseptin mukaan. Solmia punaisen rusetin pullon kaulaan, Tässä suosikkireseptimme kokeiltavaksi itselle tai lahjoiksi.

SALAATINKASTIKE

Ainekset (noin 0,75 l)

1. vaihe

• 1 kananmuna
• 4 (tavallista) valkosipulinkynttä (erittäin hienoksi murskattuna)
• ½ dl sokeria
• 1 rkl (dijon)sinappia
• 3 rkl eli noin ½ dl HP-kastiketta
• 4 rkl viinietikkaa (tai 2 rkl väkiviinietikkaa)
• 1 tl musta- tai valkopippuria
• 4 rkl eli 1 prk tomaattipyreetä eli 70 g
• Sopii myös:
  • 1½ tl kuivattua rosmariinia
  • kuivattuja yrttejä, esim. 1 rkl oreganoa

2. vaihe

• 1 rkl tavallista japanilaista/kiinalaista soijakastiketta
• ½ litraa (oliivi)öljyä

3. vaihe

• reilu 1 dl kiehuvaa vettä

Valmistaminen

1. Kananmuna on hyvä olla huoneenlämpöinen, samoin muutkin ainesosat, joten ota ne ajoissa esille.
2. Desinfioi pullot/purkit esim. kiehuvalla vedellä.
3. Vatkaa ensimmäisen vaiheen ainekset voimakkaasti sekaisin.
4. Sekoita joukkoon hitaasti valuttaen soija ja öljy samalla vatkaten. Varmistu, että öljy sekoittuu.
5. Sekoita nopeasti joukkoon kiehuva vesi samalla vatkaten.
6. Säilö purkkeihin tai pulloihin. Sekoita hyvin ennen pullotusta.
7. Jos teet kastikkeen oliiviöljystä, ota pullo ennen tarjoilua huoneenlämpöön, muuten öljy on jähmeää, eikä sekoitu ravistettaessa, eikä myöskään tule pullosta ulos.

Kastike säilyy kylmässä useamman kuukauden, jos ei sitä ennen päädy parempiin suihin.

Kolmastoista

Itsensä kehittäminen ja sen tekeminen luovalla tavalla voidaan helposti yhdistää niinkin arkiseen asiaan kuin kalenterin käytön yhteyteen. Siitä voi jopa tulla aikakauden hitti-harrastus – niin kuin on käynytkin. Bujoilu, plannerit, journalit ovat uusia termejä, jotka harrastaja tunnistaa. Materiaali- ja ideamäärä on loputon.

Kun jo hetken aikaa kuviteltiin, että kohta kaikki ovat siirtyneet paperikalentereista sähköisiin, niin aivan toisin on käynyt. Monilla intohimoisilla harrastajilla ei ole ainoastaan yhtä paperikalenteria, vaan useita. Miten tässä näin kävi? Ihminen tarvitsee kirjoittamista, luovaa näpertelyä, esteettisiä asioita, kivoja juttuja mielenvirkistykseksi. Elämänhallintaakin voi harjoittaa kalenterin kanssa niiden hyvien ideoiden pohjalta, joita tosiaan on netti pullollaan.

Ja sitten se itsensä kehittäminen. Bujoon tai planneriin on helppo varailla ihan omat sivunsa sitä varten. Katsoa peiliin ja ihmetellä itseään. Kirjoittaa siitä – tai piirrellä, liimailla tarroja ja kuvia – tehdä vaikka kokonainen Art Journal. Miten sinä haluaisit toteuttaa seuraavan itsereflektion? Pohtimalla, kirjoittamalla vai tekemällä oman sivun jokaiselle päivälle ja sen kysymykselle. Tässä käyttöösi kuva, jota saa vapaasti kopioida ja toteuttaa. Heti tammikuusta tai jonain muuna sopivana kuukautena – tai sitten ihan muuten vaan. Ole hyvä!

Neljästoista

Tämä on nyt aika erilainen luukku, eikä välttämättä kaikille ajankohtainen tai edes omanlainen. Mutta tähän voi palata, jos tulee sellainen hetki.

Sanoja surusta. Rukous.

Kävin tänään äidin luona ja kirjoitimme joulukortit. Juttelimme isästäni, joka ei enää tänä jouluna ole kanssamme. Mietimme muutenkin tämän vuoden joulunviettoa – saammeko edes viettää sitä yhdessä vai olemmeko kaikki karanteenissa kymmenen päivän päästä? Viime joulua meidän perheellämme ei ollut. Ei kirjoitettu kortteja, ei ollut muitakaan jouluvalmisteluja, ei ehditty ostaa lahjoja, joulutunnelmaa ei koskaan tullut. Oli surua ja hätää. Molemmat vanhempani olivat sairaalassa ja vuoden vaihtuessa isää ei enää ollut. Lohdutuksenamme oli kuitenkin taivastoivo ja jälleennäkeminen kerran perillä.

Terapeuttina olen paljon miettinyt suostumista ja luopumista. Usko on suuri voimavara elämässä, se on turvasatama elämän myrskyisellä merellä. Rukous on reitti tuohon satamaan. Tein tänä syksynä surusta ja rukouksesta äänitteen, jonka kuuntelin tänään itsekin, kun mietin isää. (Joku on saattanut kuunnella tämän jo aiemmin.) Tämä terapeuttinen äänite on hyvin henkilökohtainen, mutta se antaa myös sinulle mahdollisuuden miettiä omia surujasi. Valitettavasti äänitteessä on paikoitellen ikäviä rapinoita, mutta toivottavasti ne eivät häiritse liikaa. Hetki surulle, ole hyvä.

Viidestoista

Aina kun opin jotain uutta, tekee heti mieli jakaa tekemisen iloa ja opettaa uusi juttu muillekin. Niin kuin nyt tämänkin luukun tähti. Juuri opin sen itse ihanalta kalligrafiaopettajaltani Tiilimäen Teijalta – ja heti olen kertomassa sinulle, että tässäpä mainio joulutähti – tahtoisitko tehdä itsellesikin?

Kerronpa sinulle vinkin, jolla saat jouluvieraillesi iltapuhdetta. Säästä joululahjapaperit, leikkaa jo valmiiksi samankokoisia neliöitä ja anna jokaiselle seitsemän. Suosittelen tietenkin harjoittelemaan tähden tekoa ensin itse, että voit sitten toimia opettajana muille. Kaikkein vähiten askartelevaiset jouluvieraat ovat usein askarrellessa kaikkein hauskinta seuraa. Eli vaikkei syntyisi montaakaan tähteä, niin yhdessä tekemisen iloa, vallatonta naurua on kuitenkin luvassa.

Voit tehdä toisenlaisenkin DIY paperitähden vuoden 2021 ohjevideon kanssa:

”Syttyi siunattu joulutähti”

Seitsemästoista

Joulumieli; pohdintoja

Missä kohtaa sinä olet valmis ja joulu saa tulla? Vai jatkuuko kiire ja oikean tunnelman tavoittelu aina vaan, löytyykö se lopulta? Millaisia joulut olivat ennen, mikä on muuttunut? Kannammeko menneet joulut mukanamme vai kantavatko muistot meitä? Pysähdyin pohtimaan joulumieltä kiireen keskellä – voit pohtia kanssani kuunnellessasi podcastin.

Kahdeksastoista

Arvaa mitä! Tänä jouluna leivon ihan sinulle! Muuten ei tulisikaan leivottua, kun vietetään ihan kahden kesken joulua mieheni kanssa ja tällaisen pulleron on parempi huolehtia, että herkut päätyvät mieluummin parempiin suihin. =) Löysin nimittäin kauan kadoksissa olleen reseptin, jota on tehnyt mieli tehdä eri juhlien yhteydessä. Kun jaan sen tänne, eipähän sitten itsekään tarvitse joka piironginlaatikosta etsiä seuraavan kerran, kun tahtoo näitä leipoa. Avaa koneen tahi kännykän, klikkaa vaan tämän oman blogin auki, laittaa hakuun sanan ”resepti” ja poimii oikean jutun. Se on muutenkin kaikkein nopein tapa löytää sivultani joku resepti. Ei tarvitse rullailla ja tuskailla. Tosin tämä resepti oli kyllä niin helppo, että se minun olisi pitänyt muistaakin. Hetken aikaa ihmettelin, mitenkäs taikinaan ei tule soodaa, ei leivinjauhetta. Tarkistin tutulta martalta, onko tässä nyt joku virhe. Hän kertoi, että konjakki toimii kohotusaineena, mutta leivinjauheen voi kyllä halutessaan lisätä taikinaan (1 tl per 2 dl jauhoja). Jos siis piparit tekee jollain muulla maulla, vaikkapa vanilja- tai kanelipipareiksi, silloin on syytä muistaa lisätä leivinjauhe. Pipareista tulee myös suussasulavampia jos korvaa pari desia jauhoja perunajauhoilla.

KONJAKKIPIPARIT

Ainekset:

250 g voita tai margariinia

1, 5 dl sokeria

1 muna

2 rkl konjakkia (jos jätät tämän pois ja maustat vaikka vaniljalla, lisää taikinaan leivinjauhe)

6 dl (350 g) vehnäjauhoja

Valmistaminen:

1. Sekoitetaan pehmeä voi ja sokeri.
2. Lisätään kananmuna vaahdottamatta.
3. Lisätään konjakki.
4. Lisätään jauhot vaivaamatta.
5. Laitetaan muutamaksi tunniksi jääkaappiin jähmettymään.
6. Kaulitaan jähmeä taikina levyksi, josta otetaan muotilla pipareita pellille.
7. Pipareita sipaistaan keltuaisella, jonka päälle ripotellaan raesokeria.
8. Paistetaan 200-asteisessa uunissa noin 8 minuuttia.
9. Annetaan jäähtyä ja laitetaan tiiviiseen astiaan.

Yhdeksästoista

Lapsuuden jouluihin kuului lumihiutaleiden leikkaaminen silkkipaperista – tai jos sitä ei ollut, voipaperikin kävi kyllä. Joskus tuli taiteltua väärin tai leikattua vähän liikaa pois ja avatessa lumihiutale mureni käsiin. Joskus taas kuului ihastunut huokaus, kun joku hiutale oli aivan ihana. Ja kiinnitys ikkunaan oli silkkipaperin kohdalla maailman helpoin: se kiinnittyi maidolla.

Joskus mielikuvitus lähti laukkaamaan ja hiutaleista löyty hahmoja. Mutta entäpä, jos tekisikin hahmon jo suunnitteluvaiheessa ihan valmiiksi? Kissaystäville sellainen lumihiutale löytyy muutaman vuoden takaa malleineen päivineen Puotapukimon sivulta, ja se on niin kiva, että en ala tähän omia ohjeitani väsäämään. Käypä siellä kurkkaamassa, jos kiinnostaa:

http://poutapukimo.blogspot.com/2015/12/paperinen-lumihiutale-kissateemalla.html

Nallemaakarina minun piti tietenkin kokeilla, millainen olisi nallelumihiutale. Perinteisiä kuitenkin tuli tehtyä ikkunoihin edelleen. (Videolla näet miten tehdään silppukasa pikakelauksella…)

Kahdeskymmenes

Värien rikas maailma avautuu eteemme joka päivä kirkkaankeltaisesta sametinmustaan. Vaikka itse asiassa musta ja valkoinen eivät ole värejä ollenkaan. Väreihin liittyy mielikuvia, tunteita ja myös aistikokemuksia. Jotkut väreistä ovat meille mieluisia, toisia taas emme voi sietää. Joihinkin pukeudumme, joillain sisustamme kotimme. Saatamme jopa määritellä ihmisiä heidän värimaailmansa perusteella.

Tänään kokeillaan värirentoutusta lyhyenä äänitteenä. Fyysisen rentouden hakeminen äänitteen aluksi ja sitten värimaailmaa. Ajattelin tämän toimivan rentouttavan ja vaikkapa ennen nukkumaanmenoa kuunneltavaksi. Olisi kiva kuulla sinulta, miten omalla kohdallasi sen koit, toimiko ajatukseni?

Tässä syksyllä kirjoittamani runo aloitukseksi:

Värit koskettavat minua
ja tunnen eläväni.
Hengitän punaista tulta
ja se polttaa sisintäni.
Siniseen katoan hiljaa,
tuuli puhaltaa lävitseni.
Keltainen pirskuu kasvoilleni
ja naurua kuplii kulmillani.
Vihreän moninaisuus kietoo minut,
se valuu samettina,
säkkikankaana raapii,
silkkinä liehuu…
Olisiko tunteita olemassakaan
ilman värejä?

Kahdeskymmenesensimmäinen

Leikkaa paperista ruusun terälehtiä 4-5 eri kokoa ja 4-5 kpl kutakin kokoa. Leikkaa halkio isoimpien terälehtien alareunaan, se helpottaa muotoilua. Rullaa vaikka sukkapuikon ympärille terälehden ulkoreunaa saadaksesi sen kaartumaan kauniisti. Liimaa sitten terälehdet kerroksittain limittäin pienimmistä alkaen grillitikun pään ympärille.

Tai vaihtoehtoisesti koristekukkanen ilman vartta: Liimaa jokaisen yksittäisen terälehden alaosan halkiota ensin päällekkäin ja muotoile sitten liimaamalla kolmesta samankokoisesta terälehdestä kuppi, jonka sisään tulee aina pienemmistä muotoiltu samanlainen ja viimeiseksi keskimmäiseksi pienistä terälehdistä muotoiltu tötterö. Ikikukkia kaikkiin juhlahetkiin. Tai yksittäinen ilahduttamaan ystävää.

Jos haluat kaavapaperin ruusun terälehdistä, voit pyytää sen viestillä.

Kahdeskymmenestoinen

Tässä sinulle nyt joulukuussa tehty joulukuunnelma, jonka paimenten joukosta saatat tunnistaa myös minun ääneni. Voit halutessasi jakaa sen eteenpäin ystävillesi ja kuunnella vaikka yhdessä lasten tai lastenlasten kanssa. Mikä voisi sopia joulunviettoon tätä paremmin.

Kahdeskymmeneskolmas

Ennen kuin tämä joulukalenteri kokonaan päättyy, täytyy varmaan jakaa tämä tyttäreni amerikkalaisten ystävien resepti. Siihen voi sitten upottaa kaikki ne joulukarkit ja piparit, joita ei millään jaksa enää syödä.

ANNIINAN ROCKY ROAD (huom! suomalaiselle uunipellille menee melkein tupla-annos)

200 g marie-keksejä (miltä maistuisi kaurakeksi?tai joulupipari?)

135 g voita

200 g suklaata (vähintään) – tummaa ja maitosuklaata (+suklaakarkkeja) (koristeluun valkosuklaata, jota voi valutella päälle)

2-3 rkl vaaleaa siirappia

100 g minivaahtokarkkeja

100 g (rusinoita)/papaijanpaloja (pieniä!)

(100 g popcornia tai pähkinärouhetta)

1. Rouhi keksit sopiviksi muruiksi.

2. Sulata voi, suklaa ja siirappi

3. Sekoita kaikki ainekset yhteen.

4. Laita uunipellille leivinpaperi, levitä massa tasaisesti ja laita päälle toinen leivinpaperi, että saat paineltua massan tiiviiksi.

5. Peitä sulalla suklaalla, niin että keksinmurut peittyvät ja koristele valkosuklaaraidoilla.

6. Leikkaa palasiksi.

Kahdeskymmenesneljäs

Me vietämme nyt joulua, Jeesuksen syntymäjuhlaa. Toivon sydämestäni, että kaikilla joulunviettäjillä siihen kuuluu edelleen jouluevankeliumin lukeminen yksin tai yhdessä perheen kanssa.

Tässä jouluevankeliumi valmiiksi luettuna vuoden 1776 Bibliasta, vanhasta Kirkkoraamatusta vuodelta 1938 sekä vuoden 1992 käännöksestä. Voit kuunnella joulunaikaan vaikka kaikki kolme.