Kahdeksas

Suomalainen koulu on ollut maailman huippua. Kuten myös suomalaisten luku- ja kirjoitustaito. Ja eri aikakausien kauniit käsialat, joita saamme joskus vanhoissa paperinrapisevissa kirjeissä ihailla. Jopa lukkarinkoulua tahi kiertokoulua tai vain muutaman luokan kansakoulua käyneet suomalaiset osasivat kirjoittaa ja monet niin kauniisti. Sydäntä riipaisee ajatus siitä, että käsialakirjoitus eli entinen kaunokirjoitus ollaan kokonaan poistamassa kouluopetuksesta. Eivät ole ilmeisesti ollenkaan perehtyneet siihen, että käsin kirjoittaminen kehittää aivoja ihan toisella tavalla kuin joku näppiksen näpyttely. Ihan tutkimustiedon pohjalta on todettu, että oppiminen on parempaa, kun tekee muistiinpanot käsin. Ja onhan nyt käsin kirjoitettu kirjekin paljon intiimimpi.

Ja siksipä tässä videossa muutama joulutervehdys malliksi – ja samalla hiljainen hetki käsialakirjoituksen muistolle. Jatketaan kirjoittamista – ja opetetaan itse lapsia ja lapsenlapsia kirjoittamaan ”oikeasti”.

PS. Olin kyllä tehnyt tästä videosta pidemmän ja puheliaamman version, mutta se nyt vaan ei eilen ottanut ollenkaan latautuakseen ja jumitti koko lataussysteemin. Siksi tämä pikakelaus…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Built with WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: