Kuinkako kauan minä olen askarrellut, tuunaillut, taiteillut? Yli puoli vuosisataa!

Äitini kertoi, että heti kun sakset alkoivat pysyä kädessä, silppuaminen alkoi – eikä se ole loppunut. Tekemisen vimmaan on aina kuulunut myös jakamisen vimma; Pidin jo pikkutyttönä askartelukerhoa kavereille ja myöhemmin kirjavassa työhistoriassani työpaikoissani on vähintäänkin pidetty kädentaidollisia virkistyshetkiä, mikäli ei työhön itsessään ole kuulunut kädentaitojen opetus tai ohjaus. Monesti tekemisessä on ollut mukana myös terapeuttinen ulottuvuus.

Tekemisen uusia tuulia on jakaminen netissä. On innostavaa katsella monenlaisiin ihanuuksiin vaihe vaiheelta ohjeistettuja videoita! Ja näköjänsä ”vanhakin nyt nuortuu”, kun joitakin tekemisen vimman jälkiä löytyy nyt myös minultakin (kun sitä tietty on ensinnä hiki hatussa opetellut, miten kuvata ja mieten postata ja.. ja…).

Täällä voit käydä kurkkaamassa muutamaa videota:

Koska sinä muuten olet viimeksi lähettänyt ystävälle kortin?

Jos haluat lähettää muutakin kuin kaupan hyllyltä ostetun kortin, siitä vain tekemään! Tai vaikka tekemään kanssani työhuoneelleni… Ja voithan myös ostaa käsin tehdyn kortin minulta. Joitakin taulujani on myös printattu korteiksi. =)

Nalletarinaa

Kuinkas sitten kävikään, kun olin vuosia takaperin töissä Teljän seurakunnassa ja antiikkinalleryhmässä aina alkuhartauden pitämässä. Käsillä tekemisen vimma tietysti iski ja tein ensimmäisen nalleni… ja ehdin aloittaa vähän toistakin. Sitten menikin vuosia, että ensimmäinen nalle sai puuttuvan nenänsä ja toinen alkoi syntyä. Nykyään istuvat kauniisti vanhempieni nimikkonalleina (seuraavassa kuvassa).

Pitkän tauon jälkeen palasin uudelleen aloitettuun nallekerhoon Väinölän kirkolle hulppeaan naisseuraan väkertämään lisää nallukoita. Aikaa kuluu ainakin parikymmentä tuntia joka karvatassuun ja mikä julmettu vaiva onkaan leikata karva tarkkaan kaavojen mukaan, ommella käsin joka pisto, kiinnittää nivelet kovalla vääntämisellä, hartiavoimin survoa höyläyslastua kehonosat täyteen, ommella huolellisin pistoin täyttöaukot kiinni! Sijoitella vielä korvat ja lasisilmät, jotka laitetaan paikoilleen jättimäisellä neulalla… Ja ommella tietty vielä viimitteeksi se nenä. =) Nallukoita on ehtinyt vuosien mittaan syntyä jo koko joukko, alun kolmattakymmentä ja koko nauravaisella naispoppoolla satoja. =)

Tekisi vielä mieli kokeilla nallea ruusukankaasta… Yhden farkkunallen jo ehdin tehdä nahkaliiveineen ja ensimmäinen kissakin minulla on keskentekoisena… Tekemisen vimmaa siis oisi edelleenkin, mutta ajasta vaan on pahasti puutetta. =)

Ensimmäinen kirjani

Ensimmäinen kirja, jota itse luin oli kaiketi Aapinen. Tässä on kuitenkin ensimmäinen kirja, jonka ihan itse tein. =)

Itse tehdyissä kirjoissa on yksi ongelma… Niihin ei millään hennoisi kirjoittaa mitään.

No, onneksi on tytär, joka täyttää kirjan toisensa jälkeen ja on jo innostunut itsekin sitomaan nahkakantisia kirjoja kanssani.

Tervetuloa meille siis kaikki vanhat käytöstäpoistetut nahkatakit tai hameet.

Ensin oli siis viiden nippu taitettuja paperivihkosia ja konepahvista tehdyt, tällä kertaa lahjapaperilla päällystetyt kannet. Vihkoseen menee aina 5-8 taitettua paperia – paperin paksuudesta riippuen. Vihkosen päällimmäiseen paperiin liimasin vahvikkeeksi kauniinvärisen paperisuikaleen. Se näkyy päädyssä kauniisti, koska kirjan pääty on avoin.

Sävy sävyyn valitut eyelets niitit viimeistelevät kannen ja vahvistavat tietenkin sidontakohtaa.

Kirja aukeaa hyvin ja on laadukkaan paperin myötä ryhdikäs.

Siinäpä se, ihan ensimmäinen kirjani. Sen jälkeen on tullut muutama muukin väsättyä ja jatkuu… =)