Neljästoista

Tämä on nyt aika erilainen luukku, eikä välttämättä kaikille ajankohtainen tai edes omanlainen. Mutta tähän voi palata, jos tulee sellainen hetki.

Sanoja surusta. Rukous.

Kävin tänään äidin luona ja kirjoitimme joulukortit. Juttelimme isästäni, joka ei enää tänä jouluna ole kanssamme. Mietimme muutenkin tämän vuoden joulunviettoa – saammeko edes viettää sitä yhdessä vai olemmeko kaikki karanteenissa kymmenen päivän päästä? Viime joulua meidän perheellämme ei ollut. Ei kirjoitettu kortteja, ei ollut muitakaan jouluvalmisteluja, ei ehditty ostaa lahjoja, joulutunnelmaa ei koskaan tullut. Oli surua ja hätää. Molemmat vanhempani olivat sairaalassa ja vuoden vaihtuessa isää ei enää ollut. Lohdutuksenamme oli kuitenkin taivastoivo ja jälleennäkeminen kerran perillä.

Terapeuttina olen paljon miettinyt suostumista ja luopumista. Usko on suuri voimavara elämässä, se on turvasatama elämän myrskyisellä merellä. Rukous on reitti tuohon satamaan. Tein tänä syksynä surusta ja rukouksesta äänitteen, jonka kuuntelin tänään itsekin, kun mietin isää. (Joku on saattanut kuunnella tämän jo aiemmin.) Tämä terapeuttinen äänite on hyvin henkilökohtainen, mutta se antaa myös sinulle mahdollisuuden miettiä omia surujasi. Valitettavasti äänitteessä on paikoitellen ikäviä rapinoita, mutta toivottavasti ne eivät häiritse liikaa. Hetki surulle, ole hyvä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: