Ihana ensimmäisen todella aurinkoisen toukokuisen päivän metsäretki muuttui liitelevän kotkan ja pörräävien mehiläisten ihailemisesta tiukaksi maahan tuijottamiseksi. Kummasti krempat kintut jaksoivat kipittää pitkin metsätietä ja muutamaa polkua, kun löytämisen ilo oli menemisen motivaattorina. Tämä oli meille vasta toinen korvasienijäljitys – ensimmäinen tehtiin viime keväänä oikeastaan vähän liian myöhään, mutta silloinkin saatiin ainekset piirakkaan. Ollaan nyt aikas innostuneita ja tänä keväänä ehditään varmaan löytää korvasieniä vielä sen seuraavankin kerran. =)

Muistutan heti alkuun, että korvasieni on erittäin myrkyllinen sieni ja se tulee käsitellä huolellisesti ennen kuin siitä voi laittaa ruokaa turvallisesti. Ohjeita löytyy netistä, mm. Ruokaviraston sivulta: https://www.ruokavirasto.fi/henkiloasiakkaat/tietoa-elintarvikkeista/elintarvikeryhmat/ruokasienet/suositeltavat-ruokasienet/korvasieni/korvasienten-kasittely-ja-varoitusmerkinnat/
Ainekset:
Taikinapohja ja kansi
- 150 g voita (alkuperäisessä ohjeessa 200 g)
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 ml suolaa
- 3 dl mustaleimajuustoraastetta (130 g kaupan valmisraastetta)
- ½ dl kylmää vettä
Lihatäyte
- 400 g naudan jauhelihaa (tai lammasta, hirveä), vähärasvaista (voi käyttää osan täytteen pekonista jo paistamiseen, jos liha on vähärasvaista)
- 1 jättisipuli, voi olla jopa 200 g
- 2 isoa valkosipulinkynttä
- ½ tl harissa-jauhetta
- 3-4 katajanmarjaa, murskattuna
- ½ tl mustapippuria
- 1 tl suolaa (kokeile ½ tl)
Sienitäyte
- 140 g pekonia, pieneksi silputtuna
- kahdesti ryöpättyjä, tiiviiksi puristettuja korvasieniä, hienoksi silputtuna ja löysästi mitattuna 3 dl, tiukasti paineltuna 2½ dl. Voi myös käyttää lisäksi/kokonaan muutakin sientä (esim. kuivattuja suppiksia tai kanttarelleja, jotka liotetaan ennen käyttöä)
- 2 rkl vehnäjauhoja
- 2 dl kermaa
- ½ tl suolaa
- 1 rkl rakuunaa
- 1 dl mustaleimajuustoraastetta
Piirakkakannen voiteluun
- 1 kananmuna
Valmistaminen

- Sekoita kulhossa jauhot, suola ja juustoraaste. Nypi joukkoon voi. Lisää lopuksi jääkylmä vesi muruseokseen. Anna taikinan levähtää jääkaapissa täytteen valmistamisen ajan.
- Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Ruskista jauheliha, lisää sipulit ja mausteet.

- Laita uuni päälle.
- Paista pekonia, lisää sienet ja paista sieniä hieman. Kun neste on haihtunut vähäiseksi, lisää jauhot ja lopuksi kerma. Keitä kastiketta hiljalleen, kunnes se sakenee. Lisää mausteet.
- Ota yli puolet taikinasta ja painele se piirakkavuokaan reunaa matalammalle, ettei kupli reunojen yli.

- Sekoita sienet ja lihat. Lisää jauhelihaseos taikinan päälle.

- Kauli taikinan loppu kanneksi piirakan päälle.
- Voitele piirakan kansi kananmunalla, voit käyttää koko munan.
- Kypsennä piirasta 225-asteisen uunin alaosassa noin 30 minuuttia. Pienennä lämpöä vähitellen, kun alkaa kuplia.

Anna piirakan vetäytyä pieni hetki, kun se on otettu uunista.

Tämä piirakka kaipaa seurakseen salaattia tai jotain muuta raikasta.
Alkuperäinen ohje on löytynyt joltain netti-sivustolta, joten kiitos vaan sille, joka alkujaan reseptin jakoi! =)
Vastaa