Olen huhtikuun alusta alkaen äänittänyt päivittäin lyhyen rukouksen Danilo Vallan Vuoden kirjan rukousaiheista ja pohtinut äänitteissä asioita, joita sydämelleni on noussut. Karanteeniaikana emme voi kokoontua yhdessä rukoilemaan, mutta on hienoa, että netissä käytettävissämme ovat tällaiset mahdollisuudet olla osallisia hengelliseen yhteyteen rukouksessa, opetuksessa, hengellisen musiikin kuuntelemisessa jne.
Aikoinaan, kun kirjoitin Sinisen rukouskirjan, ajatuksena oli auttaa löytämään sanoja rukoukseen. Lapsen rukous -kirja oli sydämelläni vuosia, ja kirjoitin sen, että uskonasioista vieraantuneet lapset ja vanhemmat voisivat yksinkertaisin rukouksin opetella lähestymään Jumalaa. Vuoden kirjan päivittäisten rukousaiheiden kohdalla minua puolestaan siunaa tai oikeastaan riemastuttaa aivan erityisesti se, että me voimme olla yhdessä rukoilemassa samoja asioita samoina päivinä. Rukoilemme vuoden mittaan jokaisen maailman valtion, jokaisen Suomen kaupungin puolesta ja rukoilemme yhdessä samoja asioita – kuin sopimuksesta. Sovitaan siis, että tosiaan rukoillaan näitä asioita yhdessä ja Jeesushan on itse luvannut meille, että ”jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa.” (Matt.18:19) Me saamme ilolla odottaa, että rukouksiimme vastataan!
Äänitetyt rukoukset löytyvät podcasteina täältä:
Voit myös päivittäin lukea rukousaiheet Vuoden kirjan fb-sivulta:
https://www.facebook.com/vuodenkirja/
Jos haluat ostaa Vuoden kirjan tai Lapsen rukous -kirjan itsellesi, ota yhteyttä! (Sininen rukouskirja on loppuunmyyty.)
Vastaa