Olipa kerran, ei niinkään kauan sitten, Tuhkimon kurpitsavaunujen siemenestä kasvaneiden kurpitsojen jälkeläinen päätynyt kauaksi pohjolaan asti. Puutarhaliikkeen paperipussin kuvassa oli kyllä aivan toisenmoisen näköinen kurpitsan kuva, mutta yksi aidon vaunukurpitsan siemen valloitti kompostin kasvullaan ja vyöryi kärhöineen yli laidan – kukki – ja alkoi kehittää piskuista kurpitsanpulleroa. Emäntä ja isäntä kauhistelivat kurpitsan pullistuessa pullistumistaan, että kohta se varmaan rysähtää alas, kun pelkän vartensa varassa roikkuu… Mutta köynnös kesti ja kurpitsa kasvoi. Lopulta tuli se syksyinen viikonloppu, että emäntä otti terävän veitsen, isäntä asettui hollille kaappaamaan kiinni putoavan kurpitsan ja niin se saatiin ehjänä – ja ah – niin kauniina talteen herkkuja varten! Mainittakoon nyt vielä, että hehkeä kurpitsaisemme saavutti peräti 22 kilon painon. Eli en siis tämän tarinan lopuksi sano, että sen pituinen se – vaan; sen painoinen se.

Resepti syksyiseen keittoon

Ainekset (noin 4 litraa valmista keittoa)
1. Vaihe
2½ kg talvikurpitsaa; punnittu kuorineen sisuksen poistamisen jälkeen.
2. Vaihe
4 suurehkoa sipulia eli n. 450 g + öljyä (tai voita) sipulin kuullottamiseen
2 suurta talvivalkosipulin kynttä (tai ehkä noin 4 tavallista kynttä)
3. Vaihe
1,25 litraa vettä, johon on lisätty
3 kpl (luomu) lihaliemikuutiota (tästä voi olla osa tai kaikki myös kana- tai kasvisliemikuutioita)
(1 dl kuivattuja murskattuja suppilo- tai keltavahveroita, jos haluat sienikeitto-muunnelman)
4. Vaihe
1 pkt (250 g) voimakasta eli mustaa Koskenlaskija -sulatejuustoa
2 dl kuohukermaa
2 ml eli vajaa ½ tl muskottia
hyppysellinen eli vajaa ½ ml chilijauhetta (tai ei ollenkaan)
1 tl jauhettua mustapippuria
4 rkl hunajaa

Valmistaminen
* Pese kurpitsa, halkaise se ja poista pehmeä sisus siemenineen.
* Paloittele kuorineen pitkiä kapeahkoja viipaleita, jotta kuori on myöhemmin helpompi poistaa ja laita ne korkeareunaiselle uunipannulle kylmään tai kuumaan uuniin.
* Laita pannu uuniin 175 asteeseen alatasolle ja pidä palasia uunissa noin 55 minuuttia – ei kauempaa, etteivät pala. Noin puolen tunnin päästä voit aloittaa sipulien kuullottamisen ja liha- tai kasvisliemen valmistamisen.
* Kuullota sipulit pannulla ja lisää murskatut valkosipulit. Paista hetki ja siirrä syrjään.
* Tee liha-/kasvisliemi isossa 10 l kattilassa. (Lisää tänne desi kuivattuja sieniä murskattuna, jos haluatkin sienikeiton. )
* Kun kurpitsat ovat paahtuneet uunissa valmiiksi, poista veitsellä kuori, joka on yleensä aika ohut, ehkä noin 2–3 mm ja paloittele kurpitsaviipaleet vähän pienemmiksi.
* Lisää kasvisliemen sekaan sipulit.
* Lisää kasvisliemen sekaan kurpitsanpalaset. Kuumenna ja anna kiehua noin 15 minuuttia. Sammuta lopuksi levy räiskymisen estämiseksi.
* Soseuta keitto sauvasekoittimella niin, ettei jää ”sattumia”.
* Lisää loput ainesosat ja sekoittele keittoa vielä miedolla lämmöllä. Kun keitto alkaa poreilla ja juusto on sulanut, ruoka on valmista. (Ei haittaa, vaikka hauduttaa aavistuksen kauemminkin.)

Lisää lautaselle keiton päälle esimerkiksi tuoretta persiljaa – chilistä pitävälle voi lisätä hieman hieman chilikastiketta. Tarjoile vaalean leivän kanssa. Olkaa hyvä, pöytä on katettu! Keitto sopii hyvin myös alkuruoaksi. Kasvisruokavalioon sopivaksi se on myös nopea muuntaa vaihtamalla ruoka-aineita. Kurpitsakeiton voi valmistaa myös pakastetusta kurpitsasta eli ohjeen mukaan uunissa kuumennettu kurpitsa voidaan pakastaa sen jäähdyttyä. Mikä nautinto pakkaspäivänä!
PS. Tämän reseptin alkujuuret ovat Virossa.
PS2. Saat tällä reseptillä todella maukkaan sienikeiton lisäämällä keittoon alkuvaiheessa desin verran kuivattuja, murskattuja sieniä – suppilovahveroita tai kantarelleja! Nam!
Vastaa